Niin lapsenlapsensa kanssa jäällä hiihtävä mummo kuin loppusuoralla kaikkensa antava Iivo Niskanen pyrkivät liikkumaan suksilla mahdollisimman nopeasti mahdollisimman pienellä vaivalla. Siis huijaamaan sukset tekemään työ puolestaan.
Jos tavoittaa mielikuvan siitä, kuinka suksia petkutetaan, voi parantaa omaa hiihtotekniikkaansa. Kaiken avain on ajoitus. Vauhtia pyritään pitämään yllä kevyesti, liuku ei saa hidastua. Jos jokaisella potkulla ja työnnöllä joutuu pukkaamaan itsensä uudelleen vauhtiin, muuttuu hiihto raskaaksi. Voimat kuluvat, eikä matka etene.
Mielikuva siitä, kuinka vauhtia ylläpidetään hiihtäessä voi olla vaikea tavoittaa, siksi lähestymme asiaa polkupyörällä ajamisen kautta.
Kun pyörällä lähdetään ajamaan, vain muutaman ensimmäisen kerran polkaistaan voimalla pyörä liikkeelle. Sen jälkeen jalat pyörivät paljon kevyemmin mukana ja vain ylläpitävät vauhtia. Riittää, että renkaat rullaavat tasaisesti, niin pyörä etenee vakaasti ja vaivatta. Ylämäissä ja vastatuulessa joutuu käyttämään enemmän voimaa, mutta tasaisella pyöräily on nautittavan kevyttä.
Juuri tästä on kyse hiihtämisessäkin. Kun hiihtäjä saa itsensä liikkeelle, hän vain ylläpitää vauhtiaan. Tämän mahdollistaa oikea ajoitus. Ajatus on hyvin yksinkertainen: potku ja työntö tapahtuvat ennen kuin suksen liuku hidastuu. (Jos tarkkoja ollaan, joissain vapaan tekniikoissa työntö ajoittuu kiihtyvään sukseen, mutta vedetään ladut suoriksi – unohtakaa tämä tällä kertaa.)
Vauhti voi olla hidas tai nopea, liuku voi olla pitkä ja viipyilevä kuin Kekkosella tai lyhyt ja tehokas kuin Marit Björgenillä. Kaikki käy, kunhan potku ja työntö tapahtuvat ennen kuin liuku hidastuu. Jos suksen vauhti pääsee laskemaan, joutuu jokaisella potkulla ja työnnöllä runttaamaan itsensä uudestaan ja uudestaan vauhtiin.
Jos roikumme pyöräilymielikuvassamme, tuollainen ajoitus hiihtäessä vastaa pyöräilyä niin, että liikkeelle pääsyn jälkeen polkaistaisiin vasta kun polkupyörän vauhti putoaa ja se uhkaa kaatua. Hidasta, raskasta ja vähän hassun näköistä. Niin on hiihtäminenkin väärällä ajoituksella.
Tietenkään pelkkä mielikuva ajoituksesta ei riitä, hiihtotekniikan on muutettava mielikuva liikkeiksi. Alkuun kannattaa keskittyä kahteen avainkohtaan: lantion asentoon ja sauvoihin.
Jotta liukuminen onnistuisi millään hiihtotekniikalla, sekä pertsalla että luistellen, on lantion oltava ylhäällä. Lantion asennon hahmottamisesta kirjoitin pari viikkoa sitten, teksti löytyy täältä. Itse liukumista voi harjoitella hiihtämällä sauvoitta. Se auttaa myös oikean rytmin ja ajoituksen oivaltamiseen.
Toinen ydinasia on käsien ja sauvojen käyttö. Aluksi riittää, että ymmärtää sen, ettei sauvoilla voi vetää eteenpäin, ainoastaan työntää. Tätä voi kokeilla käytännössä, tarjoan lämpimän mehun ja munkin jokaiselle ladulla vastaan tulevalle, joka onnistuu vetämään itseään sauvoilla eteenpäin.
Sauvat eivät osu lumeen etuviistossa, eivätkä edes pystysuorassa, vaan hieman takaviistossa. Käsi on lähes suorana edessä ja sauva osuu hankeen monon kohdalla.
Oikea sauvan asento lähes pakottaa oikeaan rytmiin. Samalla ylävartalon asento paranee ja se paljon puhuttu lantiokin nousee ylös, tai ainakin ylemmäksi. Oikeaa sauvojen asentoa voi harjoitella vuorohiihtämällä vain sauvoilla, jalat rinnakkain suksilla seisten. Kun oikea asento löytyy, työntelemällä etenee hämmästyttävän kevyesti.
Oikea ajoitus tietysti vaatii oikean rytmin ja ennen kaikkea sen ylläpitämistä. Monilla tässä auttaa musiikki. Hyräilkää päässänne hiihtäessä. Pertsan vuorohiihto on kuin leppoisaa bluesia tai humppaa, vapaalla välillä voi laittaa valssiksi. Toki musiikin voi viedä laduille korvanapeissa jos se auttaa. Tai sitten laulaa ääneen toisten iloksi.
Sen syvemmälle tekniikkaan emme mene nyt. Tältä sivustolta löytyy muualta hyviä ohjeita ja Simo-Viljami Ojasen tekniikkavideot, joita kannattaa katsella.
Muistakaa siis talven ensimmäisillä lenkeillä, että hiihto perustuu huijaukseen. Pyöritelkää ladulla päässänne mielikuvaa polkupyörällä ajamisesta ja etsikää rytmi, jossa suksen liuku ei hidastu.
Huijaamalla saatatte hiihtää elämänne parhaan talven.
Axa Sorjanen