”Hiihtäisin kyllä, mutta kun missään ei ole enää lunta tai latuja.”
Tähän väitteeseen törmää arkikeskustelussa yhä useammin. Oma kalenterini kuitenkin kertoo, että pääkaupunkiseudullakin on päässyt hiihtämään lähes tauotta marraskuun puolivälistä asti, yleensä hyväkuntoisilla laduilla. Aktiivinen hiihtoharrastaja suuntaa tykkiladuille silloin, kun satunnaisempi sivakoija tarkistaa lumitilanteen katsomalla olohuoneensa ikkunasta. Hiihtoharrastus on muuttumassa.
Viimeiset kolme talvea ovat olleet suuressa osassa Suomea vähälumisia. Samaan aikaan monet kaupungit ja kunnat sekä jopa yksittäiset hiihtoseurat ovat panostaneet säilö- ja tykkilumilatuihin. Latuja on halukkaille löytynyt, mutta on pitänyt tietää, minne suunnata. Samalla hiihtäminen on muuttumassa lähiliikunnasta oman auton vaativaksi harrastukseksi.
Keinolumesta rakennetuilla laduilla voidaan varmistaa pitkä hiihtokausi, käytännössä joulukuun alusta maaliskuun loppuun koko Suomessa. Kustannukset hiihtäjää kohden ovat kohtuullisia, jopa pienet hiihtoseurat pystyvät talkoilla rakentamaan omia latujaan. Samalla monen kaupungin liikuntatoimet ovat päättäneet panostaa latujen rakentamiseen ja hoitoon.
Pääkaupunkiseudusta on tullut viimeisten huonolumisten talvien aikana hiihdon harrastajan paratiisi. Espoo, Helsinki ja Vantaa rakentavat useita tykkilatuja, joille on riittänyt kymmeniä tuhansia hiihtäjiä. Lumitykit ovat laulaneet Lahnuksessa, Oittaalla, Leppävaarassa, Petikossa, Paloheinässä ja Hakunilassa. Lisäksi Mustavuoreenkin on tehty tykkilatu.
Kaikki hiihdonharrastajat eivät ole ymmärtäneet, kuinka mahtavasta palvelusta he saavat nauttia. Naapurissa Ruotsissa, koko Suur-Tukholman alueella oli alkutalvesta tarjolla yksi tykkilatu: juoksuradan päälle tehty 400 metrin kierros, sekin maksullinen.
Eikä pääkaupunkiseutu ole ainoa alue, jossa hiihtäjiä hemmotellaan. Vaikkapa Perniön, Valkealan ja Lempäälän kaltaisissa pienemmissä paikoissa on osin talkoovoimin rakennettu hienot ladut lähes tyhjästä.
Latuja siis riittää, vakavaankin hiihtoharrastukseen, mutta samalla hiihtäminen on muuttumassa. Enää hiihto ei ole koko Suomessa lähiliikuntaa, eikä kaikkina talvina luontoliikuntaa samassa mielessä kuin ennen. Se on muuttumassa suorituspaikkaurheiluksi, monen muun lajin tapaan. Suuri osa tykkiladuista on vaikeasti saavutettavissa, edes kaikille pääkaupunkiseudun tykkiladuille ei ole sujuvia joukkoliikenneyhteyksiä. Jos hiihtoharrastus tulevaisuudessa vaatii oman auton, se ei enää ole koko kansan harrastus.
Toistaiseksi hiihto on selvinnyt haasteista hienosti. Harrastajamäärät ovat säilyneet korkeina, vuodesta toiseen hiihto on liikuntatutkimuksissa kolmen kärjessä suomalaisten suosikkilajeja kysyttäessä. Pikkujunioreja riittää seurojen hiihtokouluihin ennätysmääriä ja ladut ovat täynnä hiihtäjiä. Helsingin Paloheinä on kiistatta maailman vilkkain maastohiihtokeskus. Välineiden kehityksen siivittämänä suksikauppakin on piristynyt. Paljon hyviä merkkejä on ilmassa, mutta paljon pitää tehdä, jos haluamme, että tulevaisuudessakin maastohiihto on suuri laji Suomessa.
Säilö- ja tykkilumilatujen rakentaminen on Etelä-Suomessa ainoa tapa varmistaa järkevän mittaiset hiihtokaudet tulevaisuudessa. Kireän talouden aikana kunnat eivät mielellään satsaa uusiin palveluihin. On löydettävä uusia malleja yhteistyöstä hiihtoseurojen ja muiden alan toimijoiden kanssa. Myös yrittäjien ylläpitämät maksulliset ensilumenladutkin ovat varmasti yksi tulevaisuuden malli.
Hyvien olosuhteiden varmistus ei ole pelkästään Etelä-Suomea koskeva asia. Aasialaisturisteihin panostavista Lapin matkailukeskuksista osa ei satsaa muromaahiihtäjiin entiseen tapaan. Jo nyt pari suurta hiihtoseuraa on joutunut etsimään uusia kohteita lumileireilleen, kun Lapin hotellit eivät ole halunneet uusia niiden varauksia perinteisille leiriviikoille. Kaikissa kohteissa ei enää tehdä alkutalven tykkilatuja ja toisissa keskuksissa koko latuverkkoa ei huolleta kuin pienen osan pitkästä talvesta.
Hiihtäjien ei pidä ottaa nykyistä hyvää tilannetta itsestäänselvyytenä. Mallia voi ottaa muista lajeista, jääkiekkoilijat ovat osanneet pitää puolensa ja tehokkaalla lobbauksella on maahan saatu yli 250 jäähallia lähes kokonaan yhteiskunnan maksamina. Paljon lätkään satsattua pienemmillä panoksilla voidaan varmistaa hyvät olosuhteet hiihtoon koko maassa vuosikausiksi.
Hiihto on Suomessa harrastajamääriltään valtava laji. Jos sen eri toimijat pystyvät yhdessä keskustelemaan niin yhteiskunnan kuin kaupallistenkin tahojen kanssa, ei lajimme tulevaisuutta uhkaa mikään.
Eikä heikentyvien olosuhteiden takana olevalle ilmastonmuutoksellekaan pidä antaa periksi. Siitä hieno esimerkki on eri talvilajien huippu-urheilijoiden yhteinen Protect Our Winters -liike. Lahden MM-kisoissakin näkyvästi paikalla ollut POW jakaa aktiivisesti tietoa siitä, mitä me kaikki voimme osaltamme tehdä ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi.
Axa Sorjanen