Perinteinen lumileirimme on yleensä pidetty itsenäisyyspäivän tienoilla joulukuussa, toisinaan jo varhain marraskuussa ja joskus harvoin vasta joulun ja uuden vuoden jälkeen tammikuussa. Tyypillisesti lumileiri on kestänyt kolmesta viiteen latupäivää ja mittariin on kertynyt vaihtelevasti 50–150 km perinteisen tai vapaan hiihtoa vähän lumisateista ja pakkasista riippuen.
Sosiaalisten hyvinvointivaikutusten ja mielenvirkistyksen lisäksi lumileirin parasta antia on ollut eräänlainen lähtölaukaus latukauteen ja tositalven ulkoilmaoloihin. Pitkän, pimeän ja loskaisen syksyn jalkalenkit on saanut unohtaa ja siirtyä kerralla nauttimaan talvi-iloista ja puhtaasta vitivalkoisesta pakkaslumesta. Kaamoksen sininen hiljaisuus ja lumipuut ovat kruunanneet irtiottoa.
Pohjoisen alkutalvessa loka-marraskuulta aina vuoden vaihteen tienoille saakka on saanut kerta kerran jälkeen hämmästyneenä todeta, kuinka häkellyttävän pitkä maa Suomi onkin. Lapissa on vallinnut huikeat hiihtokelit jo viikko tolkulla, parhaimmillaan liki sata päivää, samalla kun etelän rannikkoseudut ovat vielä vuorotellen joko kärvistelleet loppusyksyn vesisateissa tai tarponeet alkutalven loskalätäköissä.
Vahvasti vaikuttaa myös siltä, että pohjoisen hiihto-olosuhteet sen kuin vain paranevat sääolojen muualla liikaa lämmetessä ja muuttuessa entistä epävakaammiksi tai epävarmemmiksi. Niukkeneva huurulumi saattaa olla hupeneva luonnonvara, joka kohta on enää harvojen herkkua. Aikaisemmin oli enemmän sääntö kuin poikkeus se, että keskitalven lumileireillä Lapissa sai kiskoa surutta kerralla päälle kaikki vaatteet, mitä hiihtokassista vain löytyi. Nyt yksi kerrasto hiihtopuvun alla on yleensä riittävästi.
Onneksi vanha väärti pakkasukko sentään silloin tällöin vielä ilmoittaa olemassa olostaan. Näin asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissaan. Välikerros, rukkaset, korvaläpät, monosuojat, lämpöliivi, tuplapipo ynnä muut tuhdimpaan pukeutumiseen tarvittavat pakkastamineet ovat lumileirillä edelleen tuiki tarpeellisia varusteita.
Lumileirien parasta antia on ollut myös se, että keho on kerta heitolla saanut rautaisannoksen lajinomaista hiihtoharjoitusta ja totutettu jälleen rentoon suksella seisomiseen. Harjoittelun jatkaminen on kunnollisen lumileirin jälkeen ollut aina helppoa. Tammikuun leireillä kymmenkunta tuntia suksilla on tehnyt erityisen hyvää joulun mässäilyiden jälkeen. Kinkut ja suklaat ovat sulaneet iloisesti hikihöyrynä talvi-ilmaan.
Aikaisemmin lumileireillä lipsahdeltiin innostuksissamme helposti vähän jopa liioittelun puolelle. Pari parin kolmen tunnin lenkkiä päivässä ei enää välttämättä ollut niin kehittävää harjoittelua, vaikka vauhdit ja sykkeet maltettiinkin pitää yleensä tai ainakin joskus matalina. Nykyään meno on jo vähän tasaantunut, eikä porukka vanhemmiten kehtaa vetää enää kahta lenkkiä päivässä kuin kaikkein ihanteellisimmilla keleillä.
Molemmat hiihtotavat niin luistelu kuin perinteinen on pyritty pitämään ohjelmassa harjoittelun monipuolisuuden ja vaihtelevuuden takaamiseksi. Yleensä perinteistä on hiihdetty, kun lämpömittari on painunut -10 asteen kylmemmälle puolelle tai taivaalta on pudotellut uutta teräväsärmäistä pakkaslunta. Sen sijaan pikku pakkasella ja liukkaalla vanhemmalla lumella on vedetty yleensä vapaata.
Muonion mainiot ladut ansaitsevat kunniamaininnan hyvästä hoidosta ja monipuolisuudesta. Valaistua latua risteilee Kutuniva – Särkijärvi – Olos – Muonio alueella sekä pienenä kierroksena Jeriksellä. Olostunturin ympäri kiertää leppoisa lenkki ja tunturin rinteen kilpaladuilla voi rääkätä itseään aina tajunnan rajamaille saakka. Sammalvaaran laella Jeriksellä kiertävä ja vakavaan harjoitteluun suunniteltu legendaarinen Jussin Lenkki on puolestaan koko Lapin ehkä upein luontolatu.
Sauli Herva