17. marraskuuta 2017

Nauti enemmän hiihdosta – juokse ja kävele

Lapissa hiihtokausi on täydessä vauhdissa. Ulkolatuja on auki eteläisimmässäkin Suomessa. Osa hiihtäjistä on jo aloittanut kilometrien keräämisen. Ensilumilla moni ahnehtii liikaa ja lihaksisto väsyy. Hiihto muuttuu laiskanpuoleiseksi, pahimmillaan velttous voi kestää latujen sulamiseen saakka. Onneksi vaivaan on helppo lääke: juoksu tai kävely.

Hiihtämisen parhaita puolia on se, että se on pehmeä tapa liikkua. Suksilla liikkuessa keho säästyy iskuilta. Tämä on myös hiihtämisen huonoin puoli. Kun iskutus puuttuu, lihakset eivät saa kaikkia tarpeellisia ärsykkeitä. Jos koko talven vain hiihtää, katoaa hiihdosta terävyys ja lennokkuus. Hiihtäjä tuntee olonsa veltoksi tai pehmeäksi, lihakset eivät toimi täydellä teholla.

Tähän onneksi löytyy yksinkertainen apu. Annetaan keholle sen kaipaamia iskuja. Käydään hiihtolenkkien päälle juoksemassa lyhyt pyrähdys tai jätetään sukset auton suksiboxiin ja käväistään viiden minuutin rivakalla sauvakävelyllä.

Juoksulenkit harjoituksen päälle, etenkin luisteluhiihtolenkin päälle, ovat kuuluneet aina kilpahiihtäjien harjoitusohjelmaan. Tällä annetaan keholle, ennen kaikkea jalan lihaksille niitä ärsykkeitä, joita hiihdosta ei saa. Lihas-hermojärjestelmä pysyy vireänä, eikä väsy, kuten voisi käydä vain latuja tahkotessa.

Hiihtolenkin jälkeen ei tarvitse juosta tai kävellä pitkään. Kovakuntoisimmat huiputkaan eivät juokse usein kuin 15 minuuttia. Kuntoilijalle jo reilu viisi minuuttia juoksua tai kävelyä riittää pitkälle. Hermosto virkistyy ja veri kiertää jaloissa paremmin.

Kierros ilman suksia hiihtolenkin päälle vaikuttaa kahdella tavalla. Kun keho saa kaipaamiaan ärsykkeitä, harjoitus kehittää enemmän, siis kunto nousee nopeammin. Samalla palautuminen nopeutuu, seuraavan kerran ladulle lähtiessä on sähäkämpi olo.

Juokseminen tai käveleminen hiihtolenkin päälle sopii kaikille hiihtäjille, ei vain kireissä trikoissa kiitäville huipuille. Eniten siitä hyötyisivät ikääntyneemmät hiihtäjät. Lihaskunnon väistämättä laskiessa olisi tärkeää saada lihaksille ja hermostolle säännöllisesti kevyttä iskutusta. Jos sulan maan ajan kävelylenkit vaihtaa pelkkään hiihtoon, ei keho pysy vireessä koko talvea.

Vaihda siis seuraavan hiihtolenkkisi päälle monot lenkkareihin ja käy jolkottelemassa pieni kierros. Saatat jo illalla kotona havaita, että olo hiihto lenkin jälkeen on parempi kuin ennen. Viimeistään seuraavalla hiihtolenkillä huomaat, että eteneminen ladulla on mukavampaa.

Vanhan totuuden mukaan hiihtäjät tehdään kesällä. Talvella hiihtäjät pysyvät vireessä juoksemalla ja kävelemällä.  

Axa Sorjanen

Kuva: Shutterstock