14. maaliskuuta 2018

Neljä prosenttia suomalaisista kohdannut laturaivoa

Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan ”laturaivoa” eli epäasiallista käytöstä tai puhetta on kohdannut neljä prosenttia suomalaisista.

Jokavuotinen keskustelu laturaivosta on taas käynnissä.

Keskustelu ei valitettavasti synny tyhjästä, sillä neljä prosenttia vastaajista on Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan kohdannut hiihtoladulla epäasiallista käytöstä.

”Raivo ja huono käytös eivät kuulu ladulle – eivät tosin muillekaan liikuntapaikoille”, kommentoi Suomen Ladun viestintäpäällikkö Panu Könönen tuloksia.

Vaikka enemmistö suomalaisista ei ole joutunut laturaivon kohteeksi, niin hiihdosta käytävässä keskustelussa ääripäitä korostetaan.

”Suurin osa hiihtäjistä ottaa muut liikkujat huomioon. Yksittäisten räyhääjien takia ei kannata mustamaalata koko lajia, ja toisaalta kaikki laduilla raivoajat eivät ole edes hiihtäjiä.”

”Mutta on hyvä, että asiasta keskustellaan. Toivottavasti itsekkyys vähenee”, Könönen jatkaa.

Tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset ovat kokeneet yhtä lailla hiihtoladulla epäasiallista käytöstä tai puhetta.

Eniten laturaivoa on koettu siellä, missä on eniten ihmisiäkin eli Helsingin ja Uudenmaan suuralueella – peräti 11 % vastaajista. Esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Suomessa vain prosentti vastaajista oli kokenut ladulla epäasiallista kohtelua.

Laturaivoa voitaisiin ehkäistä helposti suunnittelemalla talviset ulkoilureitit niin, että kaikki liikkujat otetaan huomioon.

"Paras tilanne olisi, jos kunnat pitäisivät ulkoilureitit kunnossa erikseen hiihtäjille ja muille talviliikkujille", Suomen Ladun yhteiskuntasuhteiden asiantuntijan Anne Rautiainen muistuttaa.

Samassa tutkimuksessa kysyttiin, kuinka moni suomalainen on hiihtänyt tänä talvena.

Laduilla on riittänyt säpinää, sillä vastaajista 34 % ilmoitti hiihtäneensä tänä talvena. Suositumpi hiihtotyyli oli perinteinen, jolla oli hiihtänyt 22 % vastaajista. Luistelutyylillä eli vapaalla oli hiihtänyt 4 % ja molemmilla hiihtotyyleillä 8 % vastaajista.

Tutkimuksen mukaan vähiten hiihtivät 25–34-vuotiaat (24 %). Eniten hiihdettiin maalaiskunnissa (39 %) ja vähiten yli 50 000 asukkaan kaupungeissa (30 %)

Hiihto on vertaansa vailla olevaa kestävyysliikuntaa, joten Suomen Ladussa toivotaan, että hiihtokauden viimeiset viikot sujuisivat sovussa. Näillä neuvoilla laturaivo jää toivottavasti menneen talven lumiksi:

  1. Muista, että latu on yhteinen. Ota muutkin hiihtäjät huomioon.
  2. Hiihdä aina oikealla, ohita vasemmalta. 
  3. Valitse hiihtotyylisi. Älä luistele perinteisen ladun päällä.
  4. Siirry pois ladulta, jos haluat ottaa selfien tai pysähtyä muuten vain.
  5. Anna toisille tarpeeksi tilaa hiihtää tai laskea mäkeä.
  6. Älä ulkoiluta koiraa ladulla.
  7. Älä kävele ladulla tai riko sitä muullakaan tavalla.

Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 504 15–79-vuotiasta suomalaista ympäri maata. Kysely toteutettiin 12.–13.3.2018.

Kommentointi

- 15.03.2018 20:08

Ajaa ladut siten että toisella reunalla perinteiset olisi noin 1,5 metrin välein, sitten luistelun alue noin 2-2,5 metriä ja sen jälkeen rinnalle vielä noin metrin levyinen alue jalankulkijoille, Kokonaisleveys olisi noin 6,0 metriä ja tämä kaikki voitaisiin hoitaa latukoneella. Toki tämä ei sovi läheskään kaikkialle.