04. huhtikuuta 2021

Hiihdä legendaarisen Susi-Kallen muistolle!

Sijainti ja aikataulu

SijaintiKuusamo
Osoite Kuusamo
  
AjankohtaAlkaa: 04.04.2021, klo 09.00
Päättyy: 04.04.2021, klo 09.00

Lisätietoa

Hiihdä legendaarisen Susi-Kallen muistolle! Muistatko Susi-Kallen? Hän oli hiihtosaavutuksillaan maineeseen noussut kuusamolainen rajavääpeli, oikealta nimeltään Kalevi Oikarainen. Hän on juuri se mies, joka hiihtää Rukalla Kaltiolammen rannalla olevassa patsaassa. Susi-Kalle oli hiihdon olympiamitalisti ja maailmanmestari. Hän voitti MM-kultaa 50 kilometrin hiihdossa vuonna 1970 Vysoké Tatryssa järjestetyissä kisoissa. Tieto maailmanmestaruudesta teki Oikaraisesta kotimaassa kansallissankarin. Viestissä Oikaraisella on hopea Oslosta vuoden 1966 kisoista ja olympiapronssia Grenoblesta vuodelta 1968. Lempinimi Susi-Kalle on peräisin vuodelta 1963, jolloin hän työtehtävissä hiihti kokonaisen päivän häirikkösuden perässä ja iltahämärissä ampui sen. Joulukuun alun hanki oli upottava, mutta vielä kovakuntoista hiihtäjää pahemmin se upotti sutta. Viime vuonna edesmenneen Susi-Kallen (s. 1936) muiston kunnioittamiseksi on nyt suunnitteilla retkihiihto hänen syntymämaisemissaan Kuontivaarassa. Koronavirustilanteen vuoksi hiihto järjestetään ensimmäisenä vuonna omatoimisena, eli sivakoimassa voi käydä omalla porukalla. – Siitä on tarkoitus tulla perinne, joka voidaan toivottavasti myöhemmin toteuttaa muussa muodossa, Kuusamon Erä-Veikkojen toiminnanjohtaja Seppo Linjakumpu kertoo. Tämän vuoden retkihiihto on pääsiäis-sunnuntaina 4.4. Kuontivaaran ladut ovat hiihtokunnossa kello 9 alkaen ja niille pääsee lähtemään Rukan Kesäjärveltä. Suositeltu kiertosuunta on vastapäivään ja reitille tulee mittaa 18 kilometriä. Hiihdon ohessa voi pistäytyä tauolla Kuontivaaran latukahvilassa, jossa myös Susi-Kallella oli tapana käydä munkkikahvilla. Kahvila on avoinna kello 9-17, tai tarpeen mukaan pidempäänkin. Kerro mukana olostasi jakamalla kuva hiihtoretkellä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #susi-kallenretkihiihto #koillissanomat #rukanlatu Retkihiihtoa ideoimassa ovat olleet Erä-Veikkojen lisäksi IdeaQsamo, Koillissanomat ja Rukan Latu.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman nimiHiihdä legendaarisen Susi-Kallen muistolle!
TyyppiTapahtuma
Tapahtuman lajiHiihto
IlmoittautuminenOmatoiminen tapahtuma

Tapahtuman yhteystiedot

YhteyshenkilöRitva Niemelä