04. maaliskuuta 2022

Hiihtoviikonloppu Leivonmäkeen

Sijainti ja aikataulu

SijaintiJoutsa
OsoiteSyysniementie 1072 Joutsa
  
AjankohtaAlkaa: 04.03.2022, klo 20.00
Päättyy: 06.03.2022, klo 14.00

Lisätietoa

Talven hiihtoviikonloppu tehdään Leivonmäen kansallispuiston alueelle. Saavumme alueelle autoilla ja lähtöpaikkana on Selänpohjan parkkipaikka, Syysniementie 1072, Joutsa. Perjantaina hiihdetään Lintuniemen laavulle, jossa yövymme. Illan ohjelmasta voidaan sopia, menemmekö yhdessä tai sitten vapaasti saapumisen mukaan. Lauantaina lähtö on noin 9:30 ja siitä hiihdetään sopivaa reittiä Harjujärven telttailualueelle. Lounastauko pidetään puolenpäivän tienoilla. Jos ollaan perillä aikaisin, voidaan pystyttää leiri ja tehdä hiihtolenkki suo-alueelle ilman ahkiota. Sunnuntaina paluu autoille. Mahdollisesti käymme Koskiran kierroksella katsomaan Rutajoen paannejäitä.
Yöpyminen tapahtuu teltoissa tai alueen laavuissa. Tavarat kannattaa kuljettaa ahkiossa. Hiihdämme latujen ulkopuolella, eli suosituksena on leveät sukset. Monipolttoaine keitin toimii parhaiten talvioloissa. Kavtsilla on näitä tavaroita vuokrattavana.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 27.2. mennessä Juha Kelkka, juhake1960@gmail.com, 0503323239 / 0505284539. Jos en vastaa, jätä viesti.
Jos et ole ennen kokeillut talviretkeilyä teltan, nyt on hyvä tilaisuus.
Lisätietoa alueesta: https://www.luontoon.fi/leivonmaki

Tunnelmia edellisiltä reissuilta https://tunturilatu.fi/kerhot/kavtsi/juttuja-talven-hiihtoviikonlopuista/

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman nimiHiihtoviikonloppu Leivonmäkeen
TyyppiTapahtuma
Tapahtuman lajiHiihto
HaastavuusKeskivaativa
Kokoontumis- / lähtöpaikkaSelänpohjan pysäköintialue
Ilmoittautuminen27.02.2022 mennessä

Tapahtuman yhteystiedot

YhteyshenkilöJuha Kelkka

TUNTURILATU RY / TUNTURIKERHO KAVTSI RY

Tervetuloa Tunturikerho Kavtsin sivuille!

Tunturilatu ry:n Tunturikerho Kavtsi ry on pääkaupunkiseudulla toimiva retkeilykerho. Kerho järjestää vaelluksia ja retkiä niin Lapissa kuin muuallakin Suomessa. Kavtsin tarkoituksena on edistää jäsenistön retkeilyharrastusta ja Lappi-tietoutta. Järjestämme myös paikallisretkiä ja viikonloppuretkiä muualle Suomeen.

Kavtsilaiset kokoontuvat kerran kuukaudessa kerhoiltoihin (syyskuusta toukokuuhun).

Katso yhdistyksen omat sivut