01. helmikuuta 2020

Illan umpihankiretki jossain pääkaupunkiseudun läh

Sijainti ja aikataulu

SijaintiEspoo
Osoite, 02100 Espoo
  
AjankohtaAlkaa: 01.02.2020, klo 15.00
Päättyy: 01.02.2020, klo 19.00

Lisätietoa

Lauantai 1.2.2020 Illan umpihankiretki jossain pääkaupunkiseudun läheisyydessä Lumen mahdollisuus on täällä etelässäkin olemassa, vaikka joka talvi emme ole lumiarvonnoissa kovin suuresti voittaneetkaan: Vuonna 2014 hiihto vaihtui mukavaksi polkuretkeksi vesitihkussa. Vuonna 2015 lunta oli parhaimmillaan polveen ja saimme sovitella välillä lumikenkiäkin jalkaan. Vuonna 2016 lupaava pakkastalvi simahti suojan puolelle juuri retken alla eikä suksia taaskaan päästy testaamaan. Vuonna 2017 lunta oli Nuuksiossa hieman valaisemaan iltaretkeämme, 2018 Sipoonkorvessa lumikengistä oli oikeasti hyötyä pikkupakkasen piristämässä kelissä. Vuonna 2019 lunta sitten olikin varsin reilusti, jolloin kiersimme Meikonjärven tallattua polkua pitkin. Tätä helmikuun alun kelikartoitusta olisi mukava jatkaa porukalla. Ajatuksena on lähteä liikkeelle iltapäivällä, kulkea tovi (noin 7 kilometriä) hämärtyvässä illassa ja tulistella pimeyden saavuttua. Valitsen paikan lähempänä retkeä kun lumiolosuhteet selviävät. Tiedotan tästä kerhon sähköpostilistan ja Facebook-ryhmän välityksellä. Mikäli haluat tiedon suoraan, ilmoittaudu 27.1.2020 mennessä: Mika Kiiski (kiiski.mika@gmail.com, 050 381 3894).

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman nimiIllan umpihankiretki jossain pääkaupunkiseudun läh
Tapahtuman lajiHiihto

Tapahtuman yhteystiedot

YhteyshenkilöMika Kiiski

TUNTURILATU RY / TUNTURIKERHO KAVTSI RY

Tervetuloa Tunturikerho Kavtsin sivuille!

Tunturilatu ry:n Tunturikerho Kavtsi on pääkaupunkiseudulla toimiva retkeilykerho. Kerho järjestää vaelluksia ja retkiä niin Lapissa kuin muuallakin Suomessa. Kavtsin tarkoituksena on edistää jäsenistön retkeilyharrastusta ja Lappi-tietoutta. Järjestämme myös paikallisretkiä ja viikonloppuretkiä muualle Suomeen.

Kavtsilaiset kokoontuvat kerran kuukaudessa kerhoiltoihin (syyskuusta toukokuuhun).

Katso yhdistyksen omat sivut