27. helmikuuta 2017

Kaikki hiihdosta

Suomen Ladun uusi Kaikki hiihdosta -sivusto kertoo nimensä mukaisesti kaiken oleellisen hiihdosta: varusteista, voitelusta, tekniikasta, pukeutumisesta ja harjoittelusta. Unohtamatta myöskään latutietoa ja hiihtotapahtumia. Tervetuloa hiihdon ihmeelliseen maailmaan.

Suomalaisten kollektiivisessa muistissa on monta hiihtotraumaa: koulujen liikuntatunnit, intin sukset, Lahden doping-sotkut, Mietaan tappio Lake Placidissä vuonna 1980.

Sitten 1990-luvulla tulivat etelän mustat talvet. Hiihto oli jäämässä pikku hiljaa alaviitteeksi suomalaisen liikunnan historiaan.

Sitten tapahtui jotakin.

En tiedä, olivatko syynä pitopohjasukset, muutama runsasluminen talvi Kehä kolmosen sisäpuolella vai kestävyyskuntoilubuumi, mutta hiihto on ollut jo useamman vuoden nosteessa.

Pari viime kautta on mennyt tosin mollivoittoisesti jopa Keski-Suomea myöten. Lumesta on ollut pulaa. Hiihtoinnostus kuitenkin kytee pinnan alla: kun olosuhteet ovat kunnossa, ihmiset ovat ladulla. Sen on voinut tälläkin kaudella todistaa ainakin pääkaupunkiseudun hiihtopyhätöissä.

Hiihto on maailman monipuolisinta kestävyysliikuntaa. Siksi olen siihen itsekin koukussa, ja haluan kehittyä hiihtäjänä.

Hiihtelyssä ei ole mitään pahaa, lajista saa vain niin paljon enemmän irti, kun siihen vähän paneutuu, ilmoittautuu johonkin hiihtotapahtumaan (kuten kuvan Kiilopäähiihtoon) ja harjoittelee sitä varten.

Jos ei ole hiihtänyt paljon, niin monia asioita joutuu toki opettelemaan: välineiden valinta ja huolto, perusvoitelun opettelu, oikean tekniikan harjoittelu.

Tästä ei pidä kuitenkaan ahdistua. Elefanttiakaan ei syödä kokonaisena, joten hiihtoonkin kannattaa tutustua pala palalta. Ja tällä sivustolla se onnistuu helposti.

Aloita ensin välineistä. Helpoiten suksien hankinta onnistuu ammattitaitoisen kauppiaan avustuksella. Aloittelijan ei kannata ostaa huippuvälineitä, mutta sopivat ja oikeankokoiset kuitenkin.

Voitelukaan ei ole niin vaikeata kuin usein pelotellaan. Parilla purkilla pärjää. Ja jos voitelu ei kiinnosta alkuunsakaan, niin valikoimissa on useita erilaisia pitopohjasuksia.

Tekniikankin oppii, kun tarkkailee omaa ja muiden hiihtäjien menoa ladulla (tai näistä Simo-Viljami Ojasen videoista). Toki myös aikuisille järjestetään hiihtokouluja, ja vaikkei oikotietä onneen ole sitäkään kautta luvassa, niin monet karikot saa kierrettyä, kun lähteet ammattilaisen matkaan.

Toiveemme on, että tämän sivuston kautta jokainen löytäisi itselleen mielekkään tavan harrastaa hiihtoa ja nauttia talvisesta luonnosta.

Panu Könönen