23. lokakuuta 2019

Ensilumenlatu on avain onneen

Syksy on jo pitkällä, mutta ruskan värit näkyvät vielä puissa. Niiden välistä pilkottaa jotain valkoista ja hohtavaa. Hiihtobaana! Ensilumenladut on avattu, ja muutama kilometri hiihdettävää pätkää löytyy nyt usealta paikkakunnalta. Näillä vinkeillä hiihtokausi lähtee mukavasti käyntiin!

3x

Aloita maltilla

Hiihdä alkuun rauhassa ja pidä syke matalana. Ensimmäiset lenkit voivat olla lyhyitä esim. 30–45 minuuttia ja lenkkiin voi yhdistää hiihdon jälkeen 15–30 minuuttia juoksua ja kävelyä. Näin keholle ei tule liian suurta kuormitusta hiihdosta, kun siirrytään kesän ja syksyn harjoittelusta suoraan lumelle.

Hyvä vinkki on myös rikkoa peruskestävyyslenkin vauhtia tekemällä erimittaisia nopeusvetoja lenkin keskellä.

Huomioi turvallisuus

Ladulla saattaa olla ruuhkaa. On tärkeää huomioida yhteinen turvallisuus ja noudattaa ohjeistettua kulkusuuntaa – ja hiihtää sopuisasti muiden hiihtäjien kanssa. Muista, että latu on yhteinen: sille pitää mahtua monenlaisia hiihtäjiä lapsista vaareihin.

Valitse hiihdettävä reitti kykyjesi mukaan. Jos mahdollista, aloita harjoittelemalla tasaisella kohdalla tasapainoa ja jarruttamista. Hyvä tasapaino ja suksen hallitseminen auttavat kaarroksissa, vauhdikkaissa mäissä ja epätasaisissa kohdissa. Etenkin ensilumenladuilla on tärkeä huomioida alamäet, mahdolliset jäiset kohdat ja käännökset, jotta ei vahingossa hiihdä ulos lumipatjalta.

Nauti hiihtämisestä

Katsele maisemia ja juttele muiden reippailijoiden kanssa. Nauti lumettoman kesäkauden jälkeen hiihtämisen tunteesta ja lumella liikkumisesta.

Voitele tai voiteluta sukset kuntoon, niin hiihto on mukavampaa kuin vanhoilla voiteilla.

Suosittelen kausikortin hankkimista yksittäisten lippujen sijaan, koska silloin on mahdollista tehdä hyvällä mielellä useita hieman lyhyempiäkin hiihtolenkkejä, kun ei tarvitse ajatella hiihtävänsä itseään uuvuksiin kertamaksun edestä.

Onnentunteita ensilumenladulla

Kotimainen kisakausi starttaa marraskuussa säilölumesta tehdyillä ensilumenladuilla. Etenkin Keski- ja Etelä-Suomessa hiihtokauden aloitus ulkona saattaisi venyä lähelle vuodenvaihdetta ilman ensilumenlatuja, joten niiden tekeminen nopeuttaa huomattavasti lumituntumaan pääsyä.

Kilpahiihtäjien lisäksi ensilumenladut tuovat kaikille hiihdon harrastajille hymyn suupieleen, ja suksia lähdetäänkin kaivamaan rivakasti kesäteloilta. Tätä on odotettu.

Varaslähtö hiihtokauteen

Ensilumenlatu levitetään maahan lumesta, joka on edellisenä talvena säilötty purukasan alle. Käytettävä lumi on lumitykeillä tehtyä, joten se on hieman erilaista kuin luonnonlumi.

Muutaman kilometrin mittainen latu kiertää yleensä vaihtelevaa reittiä ja on leveydeltään tavallisen, talvella ajetun hiihtoladun mittainen. Lumipatjasta tehdään paksuhko ja korkea, jotta se kestää pitkään.

Kuvassa Imatran Ukonniemen ensilumenlatu, joka avattiin 19. lokakuuta (kuva: imatra.kuvat.fi). 

Ensilumenladun liikennesäännöt

Toisinaan ensilumenladulla on vain yksi kiertosuunta, kun taas toisinaan reitti on kaksisuuntainen.

Jos samaa latua hiihdetään kahteen suuntaan, tulee hiihtäjän olla tarkkana etenkin luistelubaanalla välttääkseen yhteentörmäykset vastaantulevan kanssa. Kaksisuuntaisessa liikenteessä kannattaa aluksi tarkistaa kumpaa puolta hiihdetään, sillä se saattaa vaihdella paikkakunnittain. Kaikkien muiden kuin suksilla liikkujien tulee kunnioittaa hiihtäjiä, laduntekijöitä sekä latua, ja liikkua ensilumenladun levittämisen jälkeen toisilla lenkkipoluilla. Sama käytäntöhän pätee luonnonlumilatujen kanssa.

Kirjoittaja Ida Meriläinen on kilpahiihtäjä, valmentaja ja liikuntatieteiden opiskelija Jyväskylästä. 

Kommentointi

Jorma - 11.01.2021 17:58

Onko vauhdikkaissa alamäissä olevan latu-urien mm leveydestä suosituksia? Varsinkin hiihtokauden alussa ja ikääntyneille alamäissä olisi hyvä latu-urien olla reilusti leveämällä jolloin lasku on turvallisen tukevaa. Leveydestä ei liene haittaa? Pelko voi estää ladulle menon. Olisi hyvä olla suosituksia.