23. maaliskuuta 2018

Hiihtäjät elävät pidempään

Hiihtäminen tekee ihmiselle hyvää, senhän jokainen hiihtoharrastaja tietää. Mutta nyt on todistettu, että hiihtäminen suojaa myös kuolemalta.

“Hiihtäminen suojaa kuolemalta.”

Ravisteleva otsikko osui silmään Itä-Suomen yliopiston lehdestä. Jutussa viitattiin vasta ilmestyneeseen tutkimukseen aiheesta. Onko nyt löydetty pitkän elämän salaisuus?  

Päätin perehtyä asiaan.

Kokonaiskuolleisuudella tarkoitetaan mistä tahansa syystä johtuvaa kuolleisuutta. Liikkumisen ja erityisesti hiihdon yhteyttä kokonaiskuolleisuuteen selvitettiin Sepelvaltimotaudin vaaratekijät -tutkimuksessa, jota veti kardiologian erikoislääkäri, professori Jari Laukkanen.

Noin 25 vuotta kestäneeseen seurantatutkimukseen osallistui yli 2 000 keski-ikäistä itäsuomalaista miestä. Heiltä kartoitettiin hiihto- ja muut liikuntatottumukset tutkimusta edeltäneen vuoden ajalta. Tutkimuksen tulos voidaan yksinkertaistaa yhteen lauseeseen:

Mitä enemmän hiihtotunteja kertyy talven lumikuukausina, sitä pienempi on kuoleman vaara.

Miehillä, jotka hiihtivät keskimäärin yli tunnin viikossa, kuoleman riski oli 18 % pienempi kuin niillä, jotka eivät hiihtäneet. Niillä, jotka hiihtivät alle tunnin viikossa, kuoleman riski oli 16 % pienempi kuin niillä, jotka eivät harrastaneet hiihtoa lainkaan.

Erikoista asiassa on se, että hiihdon kuolemalta suojaava vaikutus säilyi, vaikka tutkimuksessa huomioitiin myös muut tunnetut riskitekijät ja miesten harrastama muu liikunta.

Soitin tutkimuksesta vastanneelle professori Jari Laukkaselle ja kysyin, mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella.

Laukkasen mukaan hiihto nousi esiin tutkimuksessa todennäköisesti siksi, että se on rasittavaa, kovan intensiteetin liikuntaa. Tehokkaampi liikunta voi olla suojaavampaa kuin matalan intensiteetin harjoittelu. Saattaa olla, että hiihtäjät harrastavat myös juoksua ja että hiihtäminen heijastaa tapaa harrastaa kovaa kuntoilua.

Terveyden kannalta arkiaktiivisuus ja monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää. Luontoympäristö tarjoilee ulkoilijalle omat hyvinvointivaikutuksensa kaupan päälle. Pelkkä hiihto ei pelasta tai takaa ikuista elämää, mutta selvästikin hiihto on ihmiselle hyväksi.

Vielä näillä lumillakin ehdit hiihtää monta suojaavaa tuntia!

Anne Rautiainen

Alkuperäinen tutkimus, Cross-country skiing is associated with lower all-cause mortality: A population-based follow-up study, on julkaistu Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports -lehdessä, ja löytyy täältä.