Kiireisen etelän ihmiset eivät osaa kelloa eivätkä kalenteria.
Viisarien hypistelyt kesä- ja talviaikaan siirtymisineen ovat karu esimerkki ennenaikaisesta hätäilystä ja piinasta, mikä taukoamatta punahehkuisen hiilihangon lailla ahdistaa nykyajan urbaania eläjää. Elipä tämä ruuhkavuosiaan tai ei.
Myös tablettien kalentereita selaillaan ja almanakkaa työpöydällä tai jääkaapin ovessa käännellään holtittomasti.
Avopäin nenät koivun ja lepän siitepölystä tukkoisina ja kurkut katupölyä täynnä tuhistaan toppatakit päällä sinne tänne kaikki kaikkia tuuppien. Kesää aletaan hehkuttaa maalis-huhtikuussa, pääsiäiseltä viimeistään. Jokainen pyrkii ensimmäisenä landelle tai rantsuun, varmasti ajoissa kesään, mökille ja vesille ehtiäkseen.
Valkoista hiihtotalvea on puolestaan kaivattu monot jalassa ja kalossit kurassa kolme kuukautta etuajassa.
Lotisevassa loskassa ja ravassa on kahlattu, nenää ja nielua korventavassa pakokaasussa köhisty ja korvissa taukoamatta jyskyttävässä kohinassa ryntäilty viikko tolkulla sinne tänne toinen toistaan tönien. Jokainen on pyrkinyt ensimmäisenä ladulle, ajoissa lumille ja talveen varmasti ehtiäkseen. Talvea on alettu hehkuttaa lokakuussa, ruskalta viimeistään, mutta sitten yhtäkkiä valkoinen vuodenaika on taas unohdettu.
Pian koululaisten hiihtolomien jälkeen lumivalkoisen valon hädin tuskin Lapin perille päästyä syvä etelä haikailee jo kesästä. Parhaan kevättalven hiihtosesongin ollessa vasta ovella siirrytään kasvukeskuksissa kesken kaiken kesäaikaan. Latu&Polku-lehden huhtikuun numerokin puhkuu ja pullistelee jo sulanmaan aktiviteetteja, vaikka talven paras hiihtokausi on eritoten Lapissa vasta alkamassa.
Aina tuntuu olevan kamala kiire jonnekin. Hampaita kiristellään ja kulmia kurtistellaan ympäri vuoden sallimatta itselle, saati toisille, edes pientä pysähdystä hetkeksi hengähtää. Jostakin ihmeen syystä horisontti aina pakenee juuri, kun se ollaan saavuttamaisillaan.
Syrjäseuduilla seppä vielä takoo ikiaikaisella ja muuttumattomalla rytmillään. Kellotaajuus ja tempo eivät ole kiihtyneet. Tahti on luonnonmukainen ja sopusointuinen. Kiirettä ei ole minnekään, ei edes hiihtämään. Tuntureilla ehtii hyville lumille, vaikka kaivaisi sukset pussista vasta pääsiäisenä.
Paras hiihtokausi ja hankikelit ovat Lapissa huhtikuussa ja jatkuvat usein vielä pitkälle toukokuuhunkin. Kevättalvella ilma on raikkaimmillaan ja valoa piisaa sujutella vaikka vuorokauden ympäri. Hengitys puhdistuu, ilme kirkastuu, ruumis rauhoittuu ja sielu lepää. Keho ja mieli kevenevät. Tulee ilo elämään.
Sauli Herva