09. maaliskuuta 2020

Ulkoilulähettiläiden hiihtotärpit

Asumme neljän vuodenajan maassa ja hiihto on kuulunut aina talvilajeihimme. Talven olosuhteet ovat vaihdelleet tänä vuonna huomattavasti riippuen siitä liikummeko pohjoisemmassa vai eteläisemmässä Suomessa. Yksi asia kuitenkin yhdistää asuinpaikasta riippumatta, nimittäin hiihdosta nauttiminen! Suomen Ladun aktiiviset ulkoilulähettiläät kertovat mikä heidän paikkakunnallaan on hiihdossa parasta, ja minkä siellä tulisi muuttua, jotta hiihdosta voisi nauttia vieläkin enemmän. Nappaa vinkit talteen!

Etelässä on monipuolinen latuverkosto – kun vain saadaan lunta

Eteläistä Suomea on koetellut tänä talvena lauha ja sateinen sää, jonka myös ulkoilulähettiläät nostavat selkeästi esiin. Talvi on ollut mahdoton lumenpuutteen takia ja se on osunut karusti monen kohdalle, jotka ovat juuri hiihdosta innostuneet ja välineisiin sekä hiihdon harrastamiseen panostaneet. Tällöin into on helposti laantunut. Kuitenkin kymmenen vuoden haarukassa on ollut enemmän hyvälumisia kuin huonolumisia talvia. Hyvinä lumitalvina pääkaupunki ja Varsinais-Suomen seuduilla on monipuoliset ja hyvin hoidetut latuverkostot. Helsingin suunnalla edustavat ulkoilulähettiläät ovat olleet positiivisesti yllättyneitä latujen hyvästä kunnossapidosta ja latuverkoston monipuolisuudesta.

“Eri puolilla (Helsingin) kaupunkia on lyhyempiä ja pidempiä latuja, jotka on vielä parhaimmillaan yhdistetty toisiinsa niin, että saa pitkänkin lenkin hiihdettyä.”

Helsingissä keskuspuiston ja sen pohjoisosien kerrotaan olevan hiihtäjälle optimaalisin paikka asustaa, mutta myös pääkaupunkiseudun idemmässä kolkassa ladut ja metrot löytyvät kävelymatkan päästä – joten sielläkin on oikein mukava hiihtävän ulkoilijan asustaa.

 

Hiihtoputkista apua ensihätään

Etelä-Suomessa innokkaat liikkujat ovat lumettoman talven sijaan ilahtuneet siitä, että hiihtämään pääsee rakennetuissa hiihtoputkissa. Hiihdon iloa, riemua ja tunnetta, kun ei saa muuta kuin hiihtämällä.

“Varsinais-Suomessa olen ensi kertaa iloinnut hiihtoputkesta ja sen tarjoamasta mahdollisuudesta hiihtää oikealla lumella. En olisi koskaan uskonut, että sanon näin!”

 

Ihania latukahviloita ja nuotiopaikkoja

Ulkoilulähettiläitä löytyy myös keskisestä Suomesta: Jyväskylästä, Kokkolasta, Vaasasta, Kuopiosta ja Oulusta. Usealla paikkakunnalla on keskustan läheltä löytyvä, monipuolinen latuverkosto. Jyväskylässä hiihtäjän kannattaa suunnata suksineen eri kaupunginosien laduille, esim. Laajavuori, Huhtasuo, Keljonkangas, Palokka, Vaajakoski tai Tikkakoski. Kaikkialta löytyy mäkeä ja vaihteluksi tasaista stadionin pätkää. Upea metsoreitti kulkee myös Jyväskylästä Laukaan Peurunkaan. Erilaiset jääladut tarjoavat tasaisempaa reittiä hyvinä talvina. Tänä talvena erityisesti Ladun Majan ladut ja Laajavuoren ensilumenlatu ovat olleet hiihtäjien pelastus, koska lunta ei juurikaan ole taivaalta satanut. Jyväskylän seudun aktiivinen Facebook-latutilanne ryhmä on yllättänyt ulkoilulähettiläät iloisesti. Siellä jaetaan päivittäin tietoa latujen kunnosta ja muutakin infoa. Myös muutamat latukahvilat (Ladun Maja ja Ampujien Maja) sekä lukuisat nuotiopaikat latujen varrella ilahduttavat.

Ulkoilulähettiläiden mielestä niin Jyväskylässä, Kuopiossa ja Kokkolassakin yksi parhaista asioista on hiihtopiireistä löytyvä upea talkoohenki ja osaaminen. Latujen kunnossapitäjiä ja tekijöitä kehutaan – lunta vain saisi olla lisää. Lohtajalta Houraatissa löytyy yleensä Kokkolan parhaat ladut, joista normaalina talvena pääsee myös Vattajalle hiihtämällä. Keinotekoista tykkilumibaanaa toivottaisiin Kokkolaan – tykki löytyy, mutta rahaa ilmeisesti ei. Vaasan seudulle toivottaisiin myös lisää lunta ja lumisia olosuhteita tekemään hiihtämisestä alueella vielä parempaa. Ei Oulunkaan seudulla ole lumitilanne ollut herkullinen, mutta ulkoilulähettiläät iloitsevat löytämästään latukahvilasta ja mahdollisuudesta hiihtää joskus Utajärvelle saakka.

Kuopiossa latujen onnistuneen kunnostamisen ja monipuolisen latuverkoston lisäksi parasta ovat ihanat taukopaikat mm. Pilpassa, Tervaruukissa ja Konttilassa. Kuopion kaupunki on muutenkin kokonaan täynnä latua hyvinä talvina, ja ladut lähtevät lähes ulko-ovelta. Hiihtää voi metsässä ja järvellä ja Puijon maastoista löytyy tekemistä kovakuntoisille. Neulamäen ihanissa maastoissa pääsee myös kunnon laturetkitunnelmaan. Tämä talvi ei valitettavasti Kuopionkaan seudulla ole ollut kovin luminen.

 

Tunturimaisemia ja koirahiihtoa

Pohjois-Suomessa ja Lapissa ulkoilulähettiläät nauttivat kauniista tunturimaisemista ja useista kilometreistä valmista latua. Ylläksen ladut ovat auki melkein säällä kuin säällä, ja ladulle mahtuvat kaiken tasoiset ja ikäiset hiihtotaitoon katsomatta. Ladulle pääsee kirjaimellisesti suoraan ovelta eli autoa ei tarvitse käynnistää. Upea latuverkosto ja hyvä latujen huolto takaavat hiihtonautinnon Ylläksellä.

Syötteellä hiihdon ”parhautta” saa kokea kansallispuistossa kulkevilla retkihiihtoladuilla ja niiden varsilla olevilla autio- ja päivätuvilla. Upeiden maisemien ja latuverkoston lisäksi laaja noin 100 kilometrin mittainen koirahiihtolatuverkko saa kehuja. Jos kysyttäisiin ulkoilulähettiläiltä, Syötteelle voisi tehdä vielä pitkän erämaaladun esim. kelkalla vedetyn perinteisen uran, jonka varrella olisi sopivasti kämppiä.

Pohjoisessa Kiilopäällä on upeat maisemat ja etenkin avotunturissa kulkevat latuosuudet ihastuttavat hiihtäjiä. Ulkoilulähettiläiden suosikkinosto on yksikaistainen Sivakkaojan puronvartta kulkeva erämaisempi pikkulatu, joka ajetaan keväällä kelkalla, mutta on alkutalvesta vain hiihtäjien avaama luonnonlatu. Kiilopään maisemissa kannattaa kokeilla myös liukulumikenkäilyä ja tunturisuksia. Se palkitsee!

 

Ulkoilulähettiläiden suosikkeja

Eteläisen ja Pohjoisen Suomen kulunut talvi on näyttänyt hyvin erilaiselta. Ulkoilulähettiläät haluavat silti nostaa vielä muutamia suosikkiasioitaan, joita kannattaa kokeilla asuinpaikasta riippumatta!

Lumitilanteen salliessa yksi mainio ulkoilumuoto on laittaa liukulumikengät jalkaan ja painella menemään pitkin umpihankia. Vapauden tunne on mahtava!

Perheenjäsenet saattavat myös tehdä esimerkiksi moottorikelkan avustuksella pelloille tai metsiin omia latu-uria niiden puuttuessa tai ollessa liian pitkän ajomatkan päässä. Näin lapset ja aikuiset pääsevät iloisesti suihkimaan sukset jalassa. Yhtä mukavaa on jäällä hiihtäminen ja siinä lomassa eväiden nauttiminen. Kirkas auringonpaiste kruunaa kaiken!

 

Näin hiihtäminen olisi vieläkin mukavampaa

Ulkoilulähettiläät toivovat erilaisia hiihdonopetuskursseja ja tekniikkaoppia eri puolille suomea. Ensin kylläkin mainitaan lumen tarve etenkin Etelä-Suomeen, mutta sen jälkeen, kun ladulle lähtee, niin olisi mukava osata mennä kevyellä tekniikalla ja harjoitella sitä. Hiihtokurssien mainitaan siis olevan tarpeen. 

Hiihto olisi vieläkin mukavampaa, jos se ei olisi niin välineurheilua ja voitelukin onnistuisi pelkillä nesteillä. Tietysti oikeanlaiset sukset ratkaisevat eniten sen, kuinka nautinnollista hiihtäminen on.

Erilaisia koirahiihtolatuverkkoja toivottaisiin muillekin paikkakunnille Syötteen lisäksi. Vaikka omaa koiraa ei omistaisi, sen ajatellaan olevan positiivinen kannustin ladulle ja ylipäätään hiihdon harrastajille ja sitä aloitteleville.

Kirjoittaja Ida Meriläinen on kilpahiihtäjä, valmentaja ja liikuntatieteiden opiskelija Jyväskylästä. 

Kommentointi

Riikka Heikkilä - 09.03.2020 22:01

Vuokatti puuttuu tästä koosteesta.